maanantai 1. kesäkuuta 2015

Dekkariviikko 8.-14.6.

Kirjablogeissa vietetään dekkariviikkoa kesäkuun alussa. Aion osallistua. Aamulla mietin, aloittaisinko pitkästä aikaa dekkarin, vai jotakin muuta. Aloitin kuitenkin Lumen tajun. Nyt aion säästää dekkarit kesäkuun toiselle viikolla ja sen viikon kuunnella vain dekkareita. Ehkä jopa nyt hankin Antonio Hillin uusimman dekkarin. Sitä ei ole suomennettu, kyselin kustantajalta, eikä kuulema suomenneta ainakaan lähiaikoina, joten sitä ei myöskään saa äänikirjana. Minulle on ihan hyväksi lukea välillä espanjaksi, että en ihan unohtaisi kieltä, mutta näköhäiriöt haittaavat lukemista. Nyt kun tuli nuo uudet lukulasit, niin on tietysti sopiva aika testata e-kirjan lukemista. Kirjaa ei vaan saa mistään espanjaksi. Olen kolunnut netin kirjakauppoja, androidin apsi-kirjoja ja Amazonia. Kaksi aikaisempaa on saatava, mutta ei uusin. Amazonissa se on, mutta sitä ei voi ostaa Ruotsiin

Antonio Hillin Kuolleiden lelujen kesä ja Kauniit kuolemat (suomentanut Taina Helkamo) ovat ehkä parhaat lukemani dekkarit. Niissä kulkee rinnakkain ainakin kaksi selviteltävää tapausta; varsinainen rikos ja päähenkilö Salgadon menneisyyteen liittyvä tapaus, jota hänen kollegansa luvatta selvittä. Varsinainen rikos selviää aina yhden kirjan kuluessa, mutta Salgadon mysteeri jatkuu kirjasta toiseen. Toinen kirja loppuu äärimmäisen jännittävään kohtaan, ja sitten niitä ei ollutkaan saatavana kolmatta.
 
En tiedä suosittelisinko kirjasarjaa muille vai en. Kirjat ovat kaikin puolin lukemisen arvoisia ja suomennokset sujuvia. Mutta kun sitä kolmatta osaa ei ole käännetty. Tietysti, jos nyt te kaikki lukijani lukisitte ne kaksi kirjaa ja saisitte vielä muutaman tuttavankin lukemaan, niin ehkäpä se viimeinenkin vielä suomennettaisiin, jos taas kaikki jättävät lukematta aikaisemmat osat, niin sitä viimeistä tuskin suomennetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.