keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Blogin uusi ilme ja Ullan Luettujen kesäarvonta

Heti kättelyssä muistutan kaikkia Ullan Luettujen viimeisestä kesäarvonnasta. Käykäähän osallistumassa.

Ei ollut tarkoitus muuttaa blogin ulkonäköä taas ja heti uudelleen. Mutta uusi profiilikuvani ei sointunut vihreään taustaan. Koitin säätää värejä ja leveyksiä sun muita itse, mutta siitä seurasi katastrofi, jonka sain onneksi selvitettyä vaihtamalla kokonaan toiseen pohjaan. Täytyy muistaa ensikerralla, kun keksin vaihtaa profiilikuvan, että on parasta valita aina keltasävyinen kuva. Keltainen on minun värini, joten blogi tuntuu nyt entistä kotoisammalta.

Onko muilla ongelmia bloggerin käytössä? Kun kommentoin puhelimella, tulee kommentti nykyään aina kahtena, aikaisemmin kolmena.
Kaikki eivät kuulemma voi kommentoida blogiani, vaikka olen sallinut kaikki kommentit ja asetellut asetukset kuntoon.

Olen lukenut viimeaikoina muutaman scifi- ja fantasiakirjan. "Kerta kiellon päälle" tyylillä. Aina ajattelen, että nyt olen kurkkuani myöten täynnä erityisesti fantasiaa, mutta aina jostakin ilmestyy joku kirja, jota ei vain voi jättää lukematta. Edellisen bloggauksen Saga-kirjaa lukiessa mietin, missä menee scifin ja fantasian raja. En tiedä, mikä on oikea vastaus, mutta ajattelin sen olevan suunnilleen: Avaruuteen sijoittuva on scifiä, kaikki moderni teknologia on scifiä. Haltiat, peikot, noidat ja kaikki vanhan mytologian olennot fantasiaa. Menneisyyteen ja muuten ei-teknologisesti moderniin maailmaan sijoittuvat fantasiaa. Entä sitten täysin keksityt uudet taruolennot, erityisesti avaruusolennot? En luokittelisi Star Trekiä fantasiaksi, mutta miksi en. Ja kuuluvatko jotkut tarinat molempiin genreihin?

Ihan turhaa pohdintaa, mutta olisi hauska kuulla, onko jollakin muulla asiasta parempaa tietoa tai mielipidettä (tai molempia).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.