torstai 17. joulukuuta 2015

Älyttömät joululahjatoiveet -haaste

Sain hauskan haasteen Oksan hyllyltä -blogin Marikalta:
Listaa kolme joululahjatoivetta, joita et voi oikeasti odottaa saavasi joulupukin lahjapaketista.
Toivoisin oikeasti ensimmäisenä rauhaa ja tasapuolisuutta maailmaan, mutta nämä eivät oikein kuulu haasteen henkeen. Eli kolme älytöntä toivetta sen jälkeen, kun rauha ja tasapuolisuus on jo putkahtanut maailman paketista:

Teleport-laite. Matkustelisin näppärästi lasteni kanssa sukulaisiin, ystävien luokse ja ihan minne tahansa.

Taloudellista riippumattomuutta. En toivoisi olevani rikas kuin Roope Ankka, mutta että rahat riittäisivät kaikkeen tarpeelliseen ja lisäksi vielä aika moneen kivaan asiaan. Saisin itse päättää käykö töissä vai päättäisinkö vaikka opiskella, eikä silti kuoltais nälkään.

Kolmanneksi harkitsin Baabelin kalaa, mutta olisiko kiva , jos kaikki kielet käännettäisiin aivoihini, enkä saisi nauttia kielten vivahteista. Toisaalta se voisi ohittaa kuurouteni. Ehkä silti toivoisin, että saisin kyvyn oppia kieliä helposti, siis todella helposti. Kärsin huonosta kielipäästäni.

Haastan mukaan blogit: Mummo matkalla, Kirjahilla ja Metsätontun ruusutarha.

6 kommenttia:

  1. Teleport olisikin kätevä laite, minullekin kelpaisi. :) Mukavaa, että vastasit tähän. Minäkin jätin omista toiveistani maailmanrauhat yms pois, vaikka nekin kyllä sopivat 'toiveesi ei tule toteutumaan' -otsikon alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Teleportista meillä haaveillaan usein.

      Poista
  2. Tuo teleport-laite olisi mahtava. Olen monesti pohtinutkin, että se helpottaisi elämää huomattavasti ihan arjessakin. Askel vain ja olet töissä! Ja tietenkin sitten voisi helposti lomailla ympäri maailmaan, ulkomaillakin voisi pistäytyä vaikka yhtenä päivänä.

    VastaaPoista
  3. Olipa sinulla mahtavat lahjatoiveet. Kiitos haasteesta! Hauska juttu! Voinhan sen ottaa vastaan tosiaan joulun jälkeen ja ilmoittaa mitkä älyttömät lahjat minä sain joulupukilta, ihan tehdäkseni hauskaa fiktiota. Tuon Teleportin kyllä minäkin voisin haluta. Olisi mukava piipahtaa noin vain katsomassa ystäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Teleportilla tulisin samantien iltakahville teille, tai no ehkä en tähän aikaan. Vaikka olenpa kyllä ennenkin käynyt pyjama päällä teillä iltapalalla.

      Poista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.