perjantai 5. helmikuuta 2016

Kader Abdolah: Konungen

Hollanninkielinen alkuteos: De koning
Ruotsintanut: Ingrid Widén Bonde

Ensimmäinen maa Eurooppa-haasteesta kuunneltuna. Kirja ei tosin sijoitu Alankomaihin, mutta päätin nyt olla pitämättä sitä ehtona. Erityisesti niiden maiden kohdalla joihin sijoittuvia kirjoja olen lukenut aiemmin. Toisaalta Alankomaissa asuu paljon maahanmuuttajia ja heidän historiansa on osa nykyistä alankomaalaisten historiaa.

Kirja oli kokonaisuutena aika tylsä. Helppo kuunnella ohi mennen, mutta helppo unohtaa, mitä kuuli ja mihin kaikki kuultu liittyi. Loppua kohti kirja joko parani tai minä aloin päästä mukaan tarinaan. Oli mielenkiintoista tutustua 1800- luvun shaahien Persiaan. Kuunnellessani minua häiritsi, että en oikein tiennyt, onko tarina keksitty vai totta. Kirjan lopussa asiaa valotettiin, mutta vieläkin jäi hieman epäselväksi, mikä kaikki lopulta tapahtui todella ja kenelle.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia olivat liukumäen hankinta haaremiin sekä shaahin metsästysretkeltä mukaansa ryöstämä poika, jota hän piti kuin lemmikkieläintä.

Vaimolauma tuntuu monesti käyttäytyvän kuin lapset, esimerkiksi mainitussa liukumäessä leikkiessään. Monet vaimot ehkä olivatkin aika nuoria tai ainakin nuorina haaremiin tulleita.


Seuraavaksi on vuorossa Albania. Löysin jo mielenkiintoisen oloisen kirjailijan. Suurin osa niistä sijoittuu Albanian historiaan. En ole koskaan lukenut yhtään Albanialaista kirjaa, eikä missään muistaakseni ole edes vierailtu siellä.

Sen jälkeen on vuorossa Andorra, jonka hyppään yli, jos jostain ei yhtäkkiä ilmesty sopivaa sikäläistä kirjaa.

5 kommenttia:

  1. Olen myös lukenut De koningin, kustantajan pyynnöstä. Ikävä kyllä jouduin myös lausunnossani toteamaan, että kirja oli tappavan tylsä. Minusta siinä ei tapahtunut juuri mitään, ja henkilötkin jäivät etäisiksi. Harmi, muuten olisi ollut kiva kääntää lisää Abdolahia.

    VastaaPoista
  2. Ootko lukenut muita Abdolahin kirjoja?

    Tästä jäi mielikuva, että jotakin mielenkiintoista oli taustalla, mutta siihen ei päästy käsiksi.

    VastaaPoista
  3. En muita. Mulle on kyllä kehuttu uusinta, Papegaai vloog over de IJssel, täytyy varmaan kesällä hankkia se.

    VastaaPoista
  4. Mä olen käynyt Albaniassa, erikoinen elämys. Voisin mennä uudelleen
    https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10151475651733566.512703.530838565&type=1&l=64ddb7fda6

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus tutustunut siihenkin maahan tavallaan, käymättä siellä koskaan. Aika hurjaa, millaista elämä on jossain niinki lähellä.

      Poista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.