lauantai 9. huhtikuuta 2016

Harkinnassa otsikkogeneraattori

Täällä Ruotsissa näytetään uusintana House. Joka viikko 8 jaksoa. En seurannut sitä aikoinaan syystä tai toisesta. Onneksi, voinpahan olla nyt ihan koukussa.
Hugh Laurie on loistava näyttelijä ja tykkään myös hänen roolihahmostaan. Toinen suosikkini on Wilson.
Olen ilmeisesti alkanut tottua ällöttäviin kuviin, koska en ole pitkään aikaan voinut niiden takia huonosti.

Sarja nostattaa välillä monenlaisia ajatuksia, joista olen meinannut kirjoittaa. Toistaiseksi se on jäänyt, mutta nyt katsoin jaksoa, jota en voi sivuuttaa. Olen kaiken lisäksi unohtanut, mistä aiemmin aioin kirjoittaa, eli paras viisastua vahingosta ja kirjoittaa heti.

Housella on potilaana kuuro poika, joka on kieltäytynyt kokleaimplantaatista. House sanoo poikaa typerykseksi, joka solvaa muita invalideja tekemällä itse itsensä invalidiksi.

Onko se tosiaan niin? Teenkö minäkin itse itseni invalidiksi ja olenko siksi tyhmä.
Tosin, missään kukaan ei koskaan ole maininnut, että on olemassa sellainenkin vaihtoehto, siis se implantti tai joku muu kuulolaite.

Miksi sitten en halua sellaista ja haluaisitko, jos toisestakin korvasta menisi kuulo.
Ekaan kysymykseen on vaikeampi vastata, mutta ajattelisin toki ihan eri tavalla, jos olisin täyskuuro.

Vaikka monissa tilanteissa olen lähes tai aivan kuuro, kaikissa en ole. Kuulolaite ei välttämättä auta juuri niihin ongelmiin, joita minulla on. Niidenkin kanssa hälyssä on vaikeaa kuulla, eikä niillä saa suuntakuuloa. Tai en ole ihan varma, saako joillakin, mutta ainakaan tavallisimmilla ei.  Ne myös muuttavat äänet kummallisiksi, haluan mieluummin kuulla normaaleja ääniä silloin kun kuulen.

Kun kuulin vielä vähän vasemmallakin korvalla, äänet olivat metallisia ja säriseviä. Kun kuulo hävisi kokonaan, aloin kuulla paremmin oikealla korvalla. Häiriöäänet hävisivät, paitsi tinnitus. En tietenkään voi tietää, millaista kuulolaitteen kanssa olisi, mutta monet kuulemani kokemukset viittaavat vastaavaan ikävän metalliseen ääneen.

En myöskään ole kovin innostunut itse laitteesta ja äänen johtumisesta kalloa ja hampaita pitkin. Ennen kaikkea en innostu toisesta isosta ja pitkästä operaatiosta.
Edellisen jäljiltä on vielä ihan riittävästi vaivoja jäljellä.

Tästä asiasta on varmasti monenlaisia mielipiteitä ja kokemuksia. Omankin voivat tietysti vielä joskus muuttua.

Pelkään välillä oikean korvani kuulon puolesta, monesta syystä. Samalla mietin, millä saisi kuulokenuorison tajuamaan, että kuulosta kannattaa pitää huolta. Jo pelkästään tinnitus on riittävän kamala vaiva. Yhdelle teinitytölle luonnoin kuulosta ja tinnituksesta. Vastaus oli, että hänellä on jo sitä, mitä tuota enää varomaan. Lapsia pitäisi ehkä valistaa paljon enemmän melun ja kuulokkeiden vaaroista. Teinejä taitaa olla turha valistaa.

5 kommenttia:

  1. Hyvä, että pärjäät ilman kuulolaitteita. Eihän ne koskaan normaalia korvaa. Sitä paitsi kehitystä tapahtuu koko ajan, ja laitteiden haittoja pystytään ehkä tulevaisuudessa vähentämään.

    Tuo lopun varoituksesi on aiheellinen. Ihan aikuisten konserteissakin äänentoisto on yleensä epämiellyttävän voimakas, ja nuorten konserteissa se on vaarallisella tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Tosiaan, tuota en edes ajatellut, että muutaman vuoden päästä voi olla olemassa jo paljon parempaa tekniikkaa.

      Poista
  2. House on kyllä aivan mainio. Monta kautta on tullut katsottua. Kuulon kanssa ei tosiaan kannata leikkiä. Välillä tuntuu hurjalta, kun lähes kaikilla on luurit päässä (ettei kuulo vaurioidu). Itse rakastan eniten hiljaisuutta, tinnitus olisi kauhujen kauhu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Tinnitus on tosiaan ikävää, eritysesti sellainen paha, joka kuulostaa kivimyllyltä. Sitten, jos vielä joutuu ajattelemaan, että on tyhmyyttään itse aiheuttanut sen, niin se on erityisen kurjaa. Minä voin sentään osittain syyttää kasvainta.

      Poista
  3. Minä en oikein pidä Housesta, mikä saattaa johtua siitä, että en ole koskaan katsonut sitä kuin pätkän sieltä, toisen täältä. Lääkäriystäväni kertoi opiskeluaikanaan, että heillä ihan oikeasti puhuttiin Luennoilla Housesta ja hänen etiikastaan. Sitä pähkäiltiin kuulemma monelta kantilta.

    Hienoa, että rohkenet pitää kuulolaite-asiassa "oman pääsi". En tiennyt, kuinka paljon laite voi oikeasti haitata ja kuinka se muuttaa ääntä. Isoisälläni on kuulolaite, ja tuntuu, että hän ei koskaan saa sitä toimimaan kunnolla, ja on kyllä itsekin mieluummin ilman. Hän vain ei kuule juurikaan ilman sitä...

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.