perjantai 3. kesäkuuta 2016

Juhlat ja juhlajuoma

Otsikon kaksi asiaa eivät liity toisiinsa. Poikasella on juhlat ja väännän sinne luontoaiheista, osittain, Room Escapea ja koristelua.

Juhlajuomaani en tarjoa lapsille. Ei sillä, että siinä olisi prosentteja, mutta haluanpa vain pitää kaiken itselläni.

Sain reseptin kuplivaan voikukkalimonadiin ja muokkasin siitä itselleni sopivan ohjeen. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin koko kasvi. Nyhdin kuitenkin vain kukat ja tein niistä kaksi erilaista pikkuannosta, toiseen kelpuutin vain keltaiset osat ja toiseen kippasin kukat vihreiden osien kanssa. Lisäksi laitoin kumpaankin satsiin puolikkaan sitruunan ja puolikkaan klementiinin. Viimeksi mainitun, koska satuin löytämään yksinäisen yksilön pöydän reunalta kaaoksen alta. 1/10 tl hiivaa, 250g sokeria ja 2l vettä molemmille kukkaläjille. Ne haisi ihan älyttömän pahalle.

Siivilöin seuraavana päivänä. En löytänyt musliinikangasta, joten kaatelin ihan vaan siivilän läpi. En tietenkään malttanut olla maistelematta. Oli pahaa, karvasta ja ruohon makuista. Pullotin osan jääkaappiin ja jätin loput uuteen simakaapiksi julistamaani piiloon.

Seuraavana päivänä maku oli selvästi parempi ja paranee edelleen. Tosin taitaa loppua ennen aikojaan. Näillä keleillä hieman karvas sima on loistava juoma. Muistuttaa vähän enemmän kunnon vanhan ajan heinäpeltokotikaljaa kuin tavallinen sima.

Tänään pistin simakaappiin erilaisen juoman, hiivattoman. Keräsin ahomansikan lehtiä ja kaadoin päälle vettä ja viinihappoa. Huomenna siivilöin, sokeroin ja maistelen.


2 kommenttia:

  1. Oletkos koittanut mustaherukkajuomaa
    http://keittionoita.blogspot.fi/2013/07/anitan-mustaherukanlehtijuoma.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen toki. Meillä vaan ei oikein kasva mustaherukkaa ja halusin kokeilla muita makuja. Tätä ei tarvi koittaa uusiksi.

      Poista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.