lauantai 23. heinäkuuta 2016

Muumipeikko ja genret

Olen ollut Muumi-fani pienestä pitäen. Minulle luettiin niitä mustavalkoisia aika synkkiä sarjakuva-Muumeja. Ne kuulemma olivat alunperin suunnattu aikuisille ja Tove ei oikein tykännyt tehdä niitä, mutta teki rahapulassa. Nykyään ne taitavat löytyä lastenkirja osastoilta.  Kuuluuko minun lapsuusaikani sitten siihen "nykyään" vai "kauan sitten"? Lastenkirjallisuudeksi muuttuneiden klassikoiden ikämittapuulla yleensä sentään nykyaikaan.
Olen silti kasvanut eHP (ennen Harry Potteria), ja jopa ennen japanilaista piirrosmuumia. Muistatteko muutes sen vanhan Muumi-joulukalenterin?
Täällä Ruotsissa "talar som Mumintroll" on aika normaali tapa viitata tiettyyn ruotsinkielen murteeseen. Omat lapseni kyllä sanovat, että puhun kuin Buu-klubben.

Olen täysin jumittunut fakta- ja oppikirjallisuuteen. Koska en juuri bloggaa niistä, alkaa tämän blogin aiheet karata liikaa koiranpentu ja puutarha-aiheisiin. Päätin nyt kuunnella yhden Gotlantiin sijoittuvan kesädekkarin, mutta en vaan meinaa innostua. Kirja ei ole huono ja mielenkiinnolla odotin, mitä edellisessä osassa raskautunut Emma on valinnut, rakkauden vai turvallisuuden. Mutta kun en ruukaa blogata dekkareistakaan.
Onneksi kuopuksen kanssa on saatu alulle kaksi kirjaa. Ei toki aivan optimaalista, että aloitettiin nyt molemmat samalla, mutta kun ne molemmat saapuivat juuri nyt. Toista kuunnellaan äänikirjana iltaisin, kun en näe lukea, toista taas luen ääneen päivisin. Lastenkirjoissa teksti on onneksi, yleensä, helppolukuista, selvää, isoa ja harvaa. Tunnen itseni ihan tyhmäksi ja lukutaidottomaksi, kun tykkään sellaisista.


Mutta meidänhän piti puhua Muumeista. Fanina valitsin analysoitavaksi Vaarallisen juhannuksen. Nyt istun ihmettelemässä, mitä genreä se oikein edustaa. Onko satu tyylisuunta? Fantasiaa se ei mielestäni ole, vaikka siinä on mukana jonkin verran magiaa. Mutta fantasiaan liittyy aina myyttejä, legendoja ja joku korkeampi ohjaileva voima. Olen itse aiemmin ajatellut, että fantasiaa ei ole kaikki mielikuvituksellinen, vaan juuri tietynlainen maailma tietynlaisen olentoineen, mahdollisesti rinnakkaismaailmoja. Tuon hienomman määritelmän hain Uumajan kirjaston sivuilta. Ehkä se kuvaa asiaa paremmin. Narniatkin taitavat olla fantasiaa, vaikka niistä puuttuu peikot ja haltiat. 
Ok, Muumipeikkoki on nimeltään peikko ja tarinoissa esiintyy Mörkö, taikuri ja jopa esi-isä. Oletan nyt, että kaikki tuntee Muumit ja hahmot, eikä niitä tarvi esitellä teille.  
Muumien maailma ei ole unimaailma, rinnakkaistodellisuus, jumalten ohjailema eikä leikkikaluista kerrottu satu. Se on tavallaan maagista realismia muumien omassa todellisuudessa. 

Toisella tavalla luokiteltuna Vaarallinen juhannus on seikkailu ja robinsonadi, toisaalta myös kehitystarina. Muumipeikko itsenäistyi ja irtautuu vähitellen äidistään, vaikka se kehitys näkyy selvemmin vasta muissa osissa, erityisesti Taikatalvessa Muumi on yksin hereillä muiden nukkuessa talviunta. Enemmän se on niiden teatterihahmojen kehitystä, miten he löytävät sukulaisensa ja alkavat sietää toisiaan. 

Tietysti kirja voidaan nähdä allegoriana omasta maailmastamme. Vaikka ehkä Muumilaakso on siihen liian onnellinen ja idyllinen paikka. Toki se kuvastaa ajatusmaailmaa , että kaikki tuttu ja turvallinen on tuttua ja turvallista, vaara ja paha tulee aina ulkoapäin. Muumipappa ja meri kirjassa tosin idylliä vavisuttaa sisäiset ahdistukset. 

Loppuun vielä pakollinen Neri-kuva. Sekä valittelut huonosta tekstin asettelusta, puhelin ei suostu muuttamaan niitä ja tietokone on päiviteltävänä. 



7 kommenttia:

  1. Olen lukenut kaikki Toven Muumikirjat ja sarjakuvat. Minusta kirjoja kannattaa tarkastella erikseen. Muumipeikko lähti kotoa joksikin aikaa Muumipeikko ja pyrstötähdessä, Taikurin hatussa hän muuttui Taikurin hatussaym. Minusta vanhemmat eivät olleet juurikaan huolestuneita, kun Muumipeikko ja Niiskuneiti joutuivat erilleen teatterista, jonka miljöön tarkastelu on kirjassa yksi teema.

    Muumeista on tehty suomenruotsiksi näytelty versio jo 1970-luvulla. Dennis Livsonin tuottama "japanilais-suomalainen" piirretty Muumisarja tuli 1990-luvulla. Kieltämättä siinä puhutaan varsin helppoa suomenruotsia, mutta suomenruotsi oli Tove Janssonin äidinkieli.

    Ruotsin Paratiisihotellissa ruotsalaisnuoret pitävät suomenruotsalaismurretta ärsyttävänä. Mielipide saa kaikilla olla. Itsekin kyllä erotan ruotsalaismurteita ja sen puhuuko henkilö norjaa tai tanskaa. Minusta suomalainen paljastuu, kun sanoo sju, tjugo, relation, irritation, tjäna tai själv ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ärsyttää suomalainen aksentti vain omasa puheessani. Joskus nauretaan, kun puhun muuten paikallista murretta, mutta aksentti ei täsmää.
      Sju lausutaan kyllä ympäri maata, jopa kuntaa, hyvin monella tavalla. Tjäna on mahdottomuus ääntää.
      Kiitos kommentista :)

      Poista
  2. Muumien edeltäjäksi on mainittu Yrjö Kokon "Pessi ja Illusio"- teosta, 1944, joka ammensi aiheensa suomalaisesta luonnosta ja hurmaava kirja onkin. Muumien fantasiamaailmaa pidetään uudenlaisena, koska se ei pohjaudu suomal. kansantarustoon ja siinä on Muumeilla eri roolihahmoja, Mörko jnpp. Jansson käytti Muumi-sarjassaan myös parodiaa ja satiiria, mikä lastenkirjallisuudessa pitkään oudoksutti. Tässä eräs linkki: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/24/lastenkirjat-syottavat-lapsille-aikansa-ideologiaa-sotapropagandasta

    Itse olen kokenut Muumikirjat kolmessa eri ikävaiheessa: iltasatuina ääneenluettuina, itse pojilleni lukeminani ja lapsenlapsille luettuina. Joka kerralla ne ovat avautuneet eri perspektiivistä ja antaneet uusia oivalluksia. Helpotukseni pienenä kuuntelijana oli suuri, kun ymmärsin, että Mörkö ei tulekaan, jos on tuhma, eikä se asu sängyn alla vaan seikkailee Muumikirjoissa; jippii:)
    Tuon näkyy Nerikin oivaltaneen, niin makoisia unia kuvassasi vetelee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Jostain syystä Muumit tosiaan toimii vuosikymmenestä toiseen. Jotenkin tuollainen oma maailma on ajaton.

      Poista
  3. Farlig midsommar-kirjaa en nyt saa käsiini muuna, kuin täysin sivunumerottomana äänikirjana, eli en taidakaan käyttää sitä. Harmi. I dessa djurberättelser tänker och talar djuren, men berättelserna är längre, ofta illustrerade, och det finns ett psykologiskt djup och viktiga existentiella, filosofiska frågor ställs (som i Nalle Puh). Pitänee valita toiseksi teokseksi Nalle Puh. Sen tyylisuunnan arviointi ei ole yhtään helpompaa.

    VastaaPoista
  4. Tulin etsimään tuota Nerin kuvaa. Hänestä on varmaan enemmänkin tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on tekstiä. Hauvavauva ja lasten serkkutyttö ovat pitäneet sen verran kiireisenä, että en juuri ole ehtinyt kirjoitella.
      Pitäisikin laittaa uusia Neri-kuvia. Uskomatonta vauhtia nuo pienet kasvaa!

      Poista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.